Valmentajaksi voi lähteä monenlaisista lähtökohdista. Tärkeintä on halu kohdata lapset, oppia uutta ja tulla mukaan yhteiseen tekemiseen.
Kun lapsi aloittaa jalkapallon, vanhemman paikka löytyy usein ensin kentän laidalta. Sieltä näkee innon, onnistumiset ja harmitukset sekä sen, kuinka nopeasti joukosta lapsia alkaa kasvaa joukkue.
Lohjan Pallon valmentajat Juuso Lehtonen, Samu Arpiainen ja Petri Hanski lähtivät toimintaan mukaan erilaisista lähtökohdista. Yhteistä heille on se, että lasten harrastuksesta tuli samalla myös heidän oma juttunsa.
Juuso kertoo, että vaikka ajatus valmentamisesta kiinnosti, mielessä kävi myös epävarmuus siitä, osaisiko hän toimia lasten kanssa oikein.
– Mietin, että onko tämä nyt minun juttuni. Tykkään olla lasten kanssa, mutta jännitin, teenkö jotain väärin. Näistä ajatuksista pääsi kuitenkin nopeasti ohi, kun treenit alkoivat, Juuso kertoo.
Harjoituksissa huomio siirtyi pian omasta osaamisesta lapsiin. Kun ryhmä tuli tutuksi ja tekemiseen muodostuivat omat rutiinit, valmentaminen alkoi tuntua luontevalta.
– Kun kohtaa lapset yksilöinä ja ottaa heidät huomioon, sillä pääsee tosi pitkälle, Juuso toteaa.
Samulle päätös ryhtyä valmentajaksi tuntui luontevalta, sillä LoPa oli tuttu jo omilta pelivuosilta.
– Valmentajaksi lähteminen oli minulle aika itsestään selvää. Isommin mietitytti oikeastaan vain se, miten oma aika riittää lapsiarjen rinnalla, hän muistelee.
Petri tuli LoPaan pitkällä pelaaja- ja valmennustaustalla. Hän oli aloittanut toisessa seurassa juniorivalmentajana jo vuonna 2006. Kun oman lapsen ikäkausijoukkueelle etsittiin vastuuvalmentajaa, hän ilmoittautui mukaan.
– Koin, että minulla oli annettavaa aiemman valmentajakokemukseni ja oman pelaajaurani myötä. Halusin mieluummin tehdä itse kuin katsoa vierestä, Petri kertoo.
Valmentaminen alkaa lasten kohtaamisesta
Jalkapallotaustasta on valmentajalle hyötyä, mutta yksin se ei ratkaise sitä, millainen valmentaja on. Harjoituksissa vastaan tulevat yhtä lailla ilo, jännitys, pettymys ja harmitus. Pienen pelaajan kengännauha voi aueta kesken harjoituksen tai epäonnistunut suoritus tuntua siinä hetkessä suurelta.
Samu pitää lasten tunteiden kohtaamista yhtenä valmentamisen tärkeimmistä puolista.
– Lasten tunteet ovat aitoja. Oli se tunne iloa, surua tai harmitusta, se on lapselle siinä hetkessä totta. Sen kohtaaminen on hirveän tärkeää, hän toteaa.
Petri muistuttaa, ettei kukaan aloita valmiina valmentajana.
– Tärkeintä on halu oppia, hän kannustaa.
Valmentajaksi kasvetaan harjoitus harjoitukselta. Kaikkea ei tarvitse osata heti, eikä kaikkien tarvitse ottaa joukkueessa samanlaista vastuuta. Yksi voi vastata harjoitusten suunnittelusta, toinen auttaa pienryhmän kanssa ja kolmas huolehtia siitä, että harjoituksissa on mukana kaikki tarvittava.
Arki rakentuu yhdessä tehdyistä rutiineista
Valmentajaksi lähtemistä harkitsevaa mietityttää usein ennen kaikkea aika. Miten harjoitukset, pelit ja turnaukset sopivat työn ja perhe-elämän rinnalle?
Juuson mukaan tavallinen harjoitusilta on lopulta varsin tiivis. Paikalle tullaan hieman ennen alkua, treenit vedetään läpi ja lopuksi vaihdetaan muutama sana siitä, miten meni.
– Ei se sen kummempaa ole. Meillä tullaan yleensä noin varttia ennen paikalle. Alkuun kaikki tuntui hankalammalta, mutta nyt jokainen tietää aika hyvin, mitä tekee.
Samun mukaan toimintaan voi käyttää paljonkin aikaa, jos itse haluaa. Mukana oleminen ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, että koko arki alkaa pyöriä jalkapallon ympärillä.
– Kyllä sen saa arjessa toimimaan. Isot turnaukset ovat eri asia, mutta muuten puhutaan aika maltillisesta määrästä. Se ei ole mikään mahdoton kokonaisuus.
Petri korostaa vastuun jakamista. Kun aikuisia on riittävästi, harjoitukset voidaan jakaa pienempiin ryhmiin ja tehtävät eivät kasaannu yhdelle ihmiselle.
– Kun joukkueessa on useampi valmentaja, tehtäviä voi jakaa eikä kukaan kuormitu liikaa yksin.
Kentällä muu arki jää hetkeksi sivuun
Juusolle valmentamisesta on vähitellen tullut oma harrastus. Harjoituksiin ei tulla vain antamaan omaa aikaa, vaan kentältä lähtee usein myös itse paremmalla mielellä.
– Kun treeneistä lähtee ja lapset ovat innoissaan ja hymyssä suin, se antaa yllättävän paljon virtaa. Treenien jälkeen jää aina tosi hyvä fiilis. Ajattelen tätä vähän omana harrastuksenanikin, Juuso kuvailee.
Samu tunnistaa saman tunteen. Kentällä huomio on lapsissa, tekemisessä ja yhteisessä porukassa.
– Kentälle kun tulee, ei oikeastaan mieti mitään muuta. Siinä on lasten kanssa touhuaminen, yhdessä harrastaminen ja yhteinen porukka, Samu toteaa.
Erityisen hienoja ovat hetket, joissa lapsi löytää oman paikkansa ryhmässä. Mukana voi olla lapsia, joille uuteen joukkoon tuleminen ei ole helppoa.
– On ollut ujojakin lapsia, jotka ovat yhtäkkiä osa samaa porukkaa. Se on hienoa, Juuso kertoo.
Petrille palkitsevinta on nähdä, kuinka lapsi kehittyy pelaajana ja innostuu lajista omalla tavallaan.
– On hienoa nähdä, kun lapselle syttyy palo pelaamiseen, Petri kuvailee.
Haluaisitko mukaan?
Haluatko kuulla lisää tavoista olla mukana Lohjan Pallon toiminnassa? Ota yhteyttä ja kysy lisää tai nykäise seuraavissa treeneissä valmentajaa hihasta.
