2014—2015-syntyneiden tyttöjen joukkue
Lohjan Pallo T1415
Tule mukaan pelaamaan!
Tule mukaan pelaamaan futista!
Tervetuloa mukaan vuonna 2014-2015 syntyneiden tyttöjen joukkueeseen. Iloinen joukkueemme on vielä pieni, eli otamme ilolla mukaan kaikki uudet pelaajat, ja jokainen pääsee taatusti pelikentälle.
Treenaamme kaksi kertaa viikossa, kesäaikaan sunnuntaisin Taimiston uudella tekonurmella ja keskiviikkoisin Asemanpellon nurmella. Jos futis kivassa joukkueessa yhtään kiinnostaa, niin tule rohkeasti kokeilemaan - voit kokeilla vapaasti kuukauden ajan.
Ennen ensimmäisiä treenejä ole yhteydessä joukkueenjohtajaan Sallaan ennen ekoihin treeneihin tuloa.
Vastuuvalmentaja Ebba Virtanen Elokuun alkuun saakka
Apuvalmentajat: Alva Wirtanen, Aleksi Vähämäki, Lauri Paananen
Joukkueenjohtaja
Salla Laivo
salla.laivo@lohjanpallo.fi
Joukkue tarvitsee toimihenkilöitä toimiakseen!
Ensimmäiset innokkaan futaajat aloittelivat treenaamista kokeilumielessä kesän alussa 2022, loppukesästä joukkue perustettiin virallisesti. Joukkueenjohtajaksi ryhtyi Salla ja valmennuksesta vastasivat Ebba ja Eveliina. Heti elokuussa 2022 osallistuimme ensimmäiseen turnaukseemme edustaen Lopaa oman ikäluokkamme Lohja Cupissa, vastus oli kova, mutta se ei pelaamisen intoa ole himmentänyt.
Pelihaluja ja treenihaluja meillä on edelleen, mutta nuoria vastuuta ottaneita valmentajiamme, kutsuvat opiskelut, joten pelaajien ohella valmennukseen kaivataan innokasta vastuunottajaa vastuuvalmentajaksi joukkueelle.
Jos kiinnostut ole rohkeasti yhteydessä!
Vastuuta voi ottaa toki myös apuvalmentajan roolissa, ollen mukana joukkueen valmennustiimissä omaa osaamistasi jakaen ja kehittäen. Onhan se hienoa ja arvokasta olla mukana ohjaamassa pelaajia ja näkemässä heidän kehittymisen konkreettisesti!
Treeneissä ja peleillä on aina tarvetta myös huoltajille, jotka hoitavat pienet mahdolliset haaverit ja murheet ja ovat apuna, jotta valmentajat voivat keskittyä valmentamiseen.
Joukkueenjohtajan/-t, kuten muutkin toimihenkilöt valitsee vanhempainpalaveri, joka kokoontuu vähintään kerran vuodessa viralliseen kokoukseen, epävirallisempia kokouksia pidetään kentän laidalla tarpeen vaatiessa. Jojo/-t toimii mm. linkkinä seuran ja joukkueen välillä ja vastaa joukkueen taloudesta yhdessä rahastonhoitajan kanssa.
Meidän joukkueessa tiedottamisesta vastaa tiedotusvastaavamme Terhi ja rahastonhoitajana meillä on Mari, joka vastaa joukkueen taloudesta käytännön tasolla maksaen laskuja ja laskuttaen pelaajia.
Tervetuloa siis rohkeasti mukaan toimimaan, osallistumaan ja tukemaan joukkueemme toimintaan sellaisessa tehtävässä joka on sinulle sopiva.
Palloliiton vakuutuksen ohjeet tästä linkistä.
Omalla vakuutuksella pelaavat saavat ohjeet omasta vakuutusyhtiöstä.
Seuralla on käytössä Intersportin seurakauppa. Teemme yhteistyötä Intersport Lohjan kanssa. Joukkueen oma mallisto tulossa!
Vuoden 2021 lopussa jalkapalloa pelasi Suomessa enemmän tyttöjä ja naisia kuin ikinä ennen. Palloliitto on jatkanut systemaattista työtään tehdäkseen jalkapallosta yhä monimuotoisempaa. Osana naisten EM-vuotta 2022 Helmarit on yhteistyössä Niken ja Stadiumin kanssa lahjoittanut jalkapallon jokaiselle uudelle joukkueessamme aloittaneelle tyttöpelaajalle. Niin kauan kuin palloja riittää saa jokainen uusi T1415-joukkueen pelaaja uuden pallon. Teko tukee Palloliiton “kestävää kasvua” -tyttöjen ja naisten jalkapallon kehityssuunnitelmaa.