Lohjan Pallossa urheilijaksi kasvaminen on polku, joka alkaa jo lapsuusvaiheessa. Sitä ei rakenneta kirittämällä lapsia kohti liian varhaista suorittamista, vaan tukemalla urheilijaksi kasvamista liikunnan ilon ja monipuolisten perustaitojen kautta.
Juniorivastaava Niko Kivinummen mukaan urheiluseuran ydintehtävä saa näkyä myös lasten toiminnassa. Kyse on siitä, että vaatimukset asetetaan lapsen kehitysvaiheeseen sopivalla tavalla.
”Urheiluseuran tehtävän pitää olla urheilukasvatus. Jos urheiluseuroissa ei enää olisi tarkoitus mahdollistaa urheilijaksi kasvamista, miksi urheiluseuroja sitten olisi olemassa? Alkuvaiheessa urheilukasvatus ja liikuntakasvatus eivät kuitenkaan juuri eroa toisistaan”, Kivinummi summaa.
Lapsen ensimmäiset askeleet urheilijaksi kasvamisen polulla eivät välttämättä näytä vielä lajiharjoittelulta siinä muodossa, millaiseksi aikuiset sen ajattelevat. Lajia opitaan esimerkiksi juoksemisen, hyppäämisen ja tasapainoilun kautta. Pallo on mukana harjoittelussa, mutta keskeistä on, että lapsi huomaa oman kehonsa pystyvän uusiin asioihin.
Lajitaito kasvaa monipuolisen liikkumisen päälle
LoPassa toiminta rakentuu jalkapallon ympärille, mutta lapsuusvaiheessa lajiosaaminen rakentuu monipuolisesta liikkumisesta. Lapsi tarvitsee tasapainoa, koordinaatiota, juoksemista, hyppäämistä ja suunnanmuutoksia. Nämä eivät ole jalkapallosta irrallisia taitoja, vaan kehonhallintaa, jonka päälle jalkapalloilijana kehittyminen myöhemmin rakentuu. Mitä laajempi liikkumisen perusta lapsella on, sitä enemmän hänellä on myöhemmin valmiuksia vastata harjoittelun kasvaviin vaatimuksiin.
Käytännössä tämä tarkoittaa harjoituksia, joissa pallon kanssa tekeminen, pelinomaiset tilanteet ja monipuolinen liikkuminen kulkevat rinnakkain. Lapsi oppii lajia, mutta samalla hän oppii käyttämään kehoaan, reagoimaan ympäristöön ja toimimaan osana ryhmää.
”Lajitaidot ovat tärkeitä, mutta moni lajitaito on niin vaativa, että taustalla pitää olla paljon osaamista ennen kuin siitä saa kunnolla irti. Hienoa kattoa ei voi rakentaa, jos seinät ja pohja puuttuvat alta. Sama pätee urheilussa. Jos haluaa tehdä takaperin voltin, pitää ensin osata hypätä, hallita omaa kehoa ja hahmottaa tilaa”, Kivinummi kuvaa.
Vaatimukset kasvavat lapsen mukana
Urheilijaksi kasvaminen edellyttää, että vaatimukset kasvavat lapsen ja nuoren mukana. Pienemmillä vaatimus voi olla sitä, että lapsi uskaltaa tulla mukaan, kuuntelee ohjeen, kokeilee uutta ja opettelee toimimaan ryhmässä. Se on jo harjoitteluun kasvamista.
Kun lapsi kasvaa, mukaan tulee vähitellen enemmän lajille ominaisia taitoja, pelin ymmärtämistä, tavoitteellisuutta ja vastuuta omasta tekemisestä. Harjoittelun vaatimustaso ei siis pysy samana, mutta muutoksen pitää tapahtua lapsentahtisesti. Parhaimmillaan vaatimukset eivät tunnu ulkopuolelta tulevalta paineelta, vaan luonnolliselta jatkumolta: lapsi huomaa osaavansa ja ymmärtävänsä enemmän ja pystyvänsä ottamaan seuraavan askeleen.
Liikunnan ilo ei ole tavoitteellisuuden vastakohta, vaan voima, joka saa lapsen palaamaan harjoituksiin uudelleen. Kun harjoittelu tuntuu mielekkäältä, lapselle voi vähitellen syntyä myös lajirakkaus: tunne siitä, että tämä on jotakin omaa, merkityksellistä ja sellaista, jonka pariin haluaa palata.
”Jos lapsi ei opi nauttimaan liikunnasta ja pitämään hauskaa lajin parissa, aika pitkä tie on yrittää tehdä tavoitteellisesti töitä seuraavat parikymmentä vuotta”, Kivinummi sanoo.
Ilo antaa syyn yrittää uudelleen
Urheilijaksi kasvaminen ei ole vain fyysisten tai lajiteknisten taitojen kehittymistä. Lapsi oppii vähitellen myös sitä, mitä harjoittelu tarkoittaa. Kun jokin asia tuntuu ensin vaikealta, mutta alkaa yrittämisen, toistojen ja uudelleen kokeilemisen kautta onnistua lapsi oppii, että omaan kehittymiseen voi vaikuttaa.
Samalla syntyy ymmärrys siitä, ettei virhe ole merkki epäonnistumisesta, vaan osa harjoittelua. Kaiken ei tarvitse onnistua ensimmäisellä kerralla, eikä vaikea asia muutu helpoksi ilman aikaa ja toistoja. Kun lapsi huomaa pystyvänsä johonkin, mitä ei ensin uskonut osaavansa, vahvistuu myös ymmärrys siitä, miksi harjoitellaan.
Joukkuelajissa lapsi oppii myös toimimaan muiden kanssa, kantamaan vastuuta omasta tekemisestään, tukemaan kaveria ja ymmärtämään, että yhteinen tavoite vaatii jokaisen panosta. Nämä taidot kasvavat vähitellen samalla tavalla kuin lajitaito: toistojen, kokemusten ja arjen tilanteiden kautta.
”Joukkuelajit opettavat vastuuta omasta toiminnasta, kavereiden tukemista ja sitä, että asioita viedään tavoitteellisesti eteenpäin. Ne opettavat myös sietämään painetta. Sellaisista taidoista ei ole kenellekään haittaa myöhemmin elämässä”, Kivinummi naurahtaa.
Lapsuusvaiheen hyvä valmennus antaa lapselle aikaa kasvaa urheilun pariin. LoPassa liikuntakasvatus ja urheilijaksi kasvaminen kulkevat samaa jatkumoa: ensin lapsi saa liikkua, innostua, kokeilla ja opetella harjoittelemista. Sen varaan voi myöhemmin rakentua myös tavoitteellisempi suhde lajiin.
Kiinnostuitko junioritoiminnasta Lohjan Pallossa? Lue lisää ja tule mukaan!
